keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Vaaka

Uudesta asunnostani löytyi vaaka. Se paljastui kun yritin tunkea tavaraa alahyllylle. Otin sen esiin, potkin ja talloin kunnes se käynnistyi ja punnitsin sitten itseni. Harmistuneena tuloksesta toistin menettelyn. Seuraavaksi siirryin vessaan peilin eteen ja riisuin paidan. Nyt se näkyi selvästi. Olin joskus aiemminkin ollut sen huomaavinani, mutta olin aina onnistunut selittämään asian. Olin liikkunut peilistä kauemmaksi tai lähemmäksi, himmentänyt valoja tai kääntynyt sivuttain ja lopulta päätellyt että vartaloni saattoi olla muuttunut, mutta ei lihonnut. Vaaka antoi nyt korvatillikan. Kolme tai neljä kiloa, mikä ei ole kauhean paljon ottaen huomioon etten ole varma montako vuotta edellisestä punnituksesta on kulunut, mutta joka tapauksessa olen pyöristynyt ja jotenkin onnistunut peilin edessä vielä itseäni juksaamaan.

Harmittaa. Myönnän olen liikkunut viime aikoina liian vähän. Ehkä on tullut otettua kuppiakin. Ei enemmän, mutta ehkä useammin. Herkuttelustakin pidän. Puolustukseksi on sanottava että elämä viimeiset kuukaudet on ollut jatkuvassa poikkeustilassa ja poikkeustilassa korostuu poikkeukselliset toimenpiteet. Äärimmäisyydet nousee esiin, rutiini jää vähemmälle. Sellainen arkinen tervehenkinen asia kuin kuntoilu jää selviytymisen, juhlinnan ja kulutusrasituksen varjoon. Tämä on selitykseni, mutta ei se taida riittää.

Lainasin sattumoisin muutama päivä takaperin Gandhin omaelämäkerran. Istuskelin junassa yhdeksän tuntia ja toivoin kovasti että olisin valinnut Tolstoin. Gandhi jäkätti hedelmistä ja pähkinöistä koostuvasta ruokavaliostaan, julkisesta työnsä, totuuden etsinnästä ja enemmän ja enemmän aloin tuntea itseni lurjukseksi. Gandhin elämäntapa rakentui vahvasti pidättäytymisen ja kurinalaisuuden pohjalle ja hänen ajatuksiaan seuratessa saatoin todeta toteuttavani itse hyvin erilaista strategiaa. Minä mässäilen, olen oikea ahmatti, kokemuksia janoava tunnerunkkari.

Tässä ei välttämättä ole mitään vikaa. Jokainen meistä ei ole Gandhi ja yhden ainoan oikean moraalin asettaminen on epätoivoinen tehtävä. Samaten ruokavalion. Gandhin kieltäymys sopi olosuhteisiin, joissa hän eli ja valmisti häntä siihen suureen tehtävään mikä hänen osakseen tuli, mutta varmuudella yleispätevää hänen elämässään oli ainoastaan pyrkimys totuuteen, pyrkimys moraalin tuntemiseen. Tuo päämäärä varmasti on jaloin kaikista, mutta silti se mikä on toiselle oikein voi olla toiselle väärin. Vuorikiipeilijä ja askeetti eivät voi harjoitella samalla tavalla, eivätkä syödä samaa ravintoa. Silti niinkin erilaisiksi kuin heidän elämänsä ulkoisesti väkisinkin muodostuvat, itse totuudenetsinnästä he kenties saattavat toisiltaan oppia.

Gandhi tökkää minua masuun siinä, että olen tosiaan päästänyt itsekurini vähän retuperälle. Tai jos se ei koskaan ole ollut tämän parempi niin nyt sitä kannattaa yrittää kehittää. Aineenvaihdunta muuttuu, eikä elimmistö enää sulata ihan mitä tahansa. Masu tarvitsee apua, se tarvitsee päätäni ja päätöstä, tietoisempaa säätelyä, vastuuta, jumalauta, hirveä metakka yhdestä vaa’asta. Kannan laitteen takaisin kaappiin ja peitän sen huolella. Niillä kiloilla ei ole paljon väliä jos vain pidän itsestäni huolta. Etsin heti verkkarit ja alan jumppaamaan.