Loppiainen

Se oli loppiainen tässä taannoin. Pyöräilin naama punaisena pienessä tervetulleessa pakkasessa. Veisu - Nekala  - Viinikka – Keskusta – Pyynikki – Pispala – Epilä - perkele matka tuntuu pidemmältä ku ounastelin –Ristimäki... Pyry on huiskinut kadunviitat valkoisiksi, kaikissa on sama talvinen osoite, kadunnimiä ei näy, onneksi on hyvä muisti. Tesoma, nyt polttaa, painatan valtatien viertä pyöräväylää pitkin kunnes näyttää, että asutus loppuu. Jaha, jossain on menty vikaan. Näppäilen emännän puhelinnumeron ja saan muutamia ohjeita. Sillä on kauniin naisen nimi. Olen kuulemma hoodeilla, mutta sen tarkemmin ei onnistuta keksimään sijaintini. Kysyn paikalle sopivasti osuvalta lenkkeilijältä. Pyrin noudattamaan hänen neuvojaan ja eksyn viidessä minuutissa. Puhelin soi.

- Pahalta näyttää.
-Tule nyt takasin sinne missä olit.
-Selvä.

Kaunis hän on, mutta en nyt luonnehdi hänen piirteitään, sillä olen liikkeellä asuntoasioissa. Määräaikaiset kolme kuukautta ovat  pian kuluneet ja pitää yrittää keksiä uusi koti. Alkuperäinen suunnitelma oli tässä vaiheessa poistua maasta, mutta nyt se tuntuu vähän hätäilyltä. Olen käynyt helsingissä keikoilla melkein joka viikonloppu ja aika Tampereella on siten pakostakin muodostunut rikkonaiseksi. Mieluummin tietäisin enemmän. Kävellessämme korkeiden kuusien reunustamaa pyörätietä nainen kertoo alueen erinomaisista ulkoilumahdollisuuksista. Hyvältä ne kyllä näyttävät. Uimahallikin on.

Siirtyessämme eteiseen tervehtii raikas tuoksu ja hyvässä järjestyksessä olevat kengät. Katsomatta vessaa haen sieltä heti paperia niistääkseni ja täydessä miehuudessani siirryn sitten olohuoneen puolelle. Kaikki on fine, kaikki on siistiä. Nainen vähättelee tilaa, minusta sitä on tarpeeksi. Keittiön ikkunasta näkyy talvinen lenkkipolku ja järvi siellä takana, kaunista on. Vaatekomero on muutamille vaatteilleni enemmän kuin tarvitsisin. Asetumme sitten keskustellaksemme. Vuokra-aika sopii, vuokra on riittävä, mukavaa kun on netti, mutta samalla minulla valkenee, että jotain on sittenkin vialla. Pyydän miettimisaikaa.

-Miksi et ottaisi asuntoa?
-Liikaa Ikeaa
-Täh?
-Ja liian siistiä. Asunto on hyväkuntoinen, se hitsaa mua. Pidän kupruilevista seinistä ja narisevista kynnyksistä.
-En olis ikinä uskonut, että tuollainen voi olla syynä...

En minäkään ja kun poljen takaisin, ja istun Hertassa, ja illalla kotona, se pyörii välillä mielessäni. Mulla ei ole ainuttakaan huonekalua, etsin kalustettua asuntoa ja on silti niskaa kiukutella siitä, että sisustus ei miellytä.  Jos tästä jotain yrittäis ennustaa niin ehkä sen, että vaikeuksia saattaa olla tulossa. Lähtiessäni olin melko toiveikas, että otan kämpän. Pyysin pari päivää miettimisaikaa, mutta nyt tuntuu olevan vaikea kääntää mieltä. Vähän kuin kolikko olis taas lentänyt ilmaan ja siinä välkkyviä vaihtehtoja on ilmestynyt rutkasti lisää. Aamulla molemmilla puolilla luki vielä Tampere, mutta nyt siellä vilisee seassa Intiaa, Espanjaa, Rovaniemeä...